Rudus Oy:n ympäristölupahakemusta koskeva kuulutus
Asia
Rudus Oy on toimittanut Inkoon kunnan rakennus- ja ympäristölautakunnalle ympäristönsuojelulain
27 §:n mukaisen ympäristölupahakemuksen kiviaineksen murskaamiselle. Sijainti on Viinivuoren
toiminta-alue, Inkoon kunnan Joddbölessä, kiinteistöillä Viinivuori RN:o 149-432-1
45 ja Viinimäki RN:o 149-466-1-26. Toiminta käsittää muualta tuotavan kiviaineksen murskausta,
pääasiassa läheiseltä Hirvikallion alueelta ja muualta Joddbölen alueelta. Viinivuoren alueella on
voimassa oleva maa-aineslupa sekä ympäristölupa kallion louhintaan ja louheen murskaukseen,
jotka umpeutuvat vuoden 2026 aikana. Ympäristölupaa haetaan toistaiseksi voimassa
olevaksi. Lisäksi Rudus Oy on jättänyt ympäristönsuojelulain 199 §:n mukaisen hakemuksen
toiminnan aloittamiseksi ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tuloa. Louhintaa tehdään
jatkossa vain viereisellä Hirvikallion alueella, vuonna 2021 myönnetyllä erillisellä luvalla.
Toiminta
Hakemuksen mukaan alueella murskataan louhetta keskimäärin 1 000 000 tonnia vuodessa ja
maksimissaan 2 500 000 tonnia vuodessa. Alueella voi olla käytössä 1–2 murskauslaitosta
samanaikaisesti. Murskausta tehdään ma-pe klo 7–22, rikotusta ma-pe klo 8–18 ja kuormaamista
sekä kuljetuksia on pääasiallisesti ma-pe klo 6–22. Heinäkuussa ei tehdä murskausta tai rikotusta.
Kuormauksia ja kuljetuksia on ympäri vuoden. Viinivuoren toiminta-alueelle on aiemmin rakennettu
tukitoiminta-alue, jossa hoidetaan jätteenhuolto, varastoidaan poltto- ja voiteluaineita ja jossa
työkoneiden tankkaukset tapahtuvat.
Kuulutuksen ja hakemusasiakirjojen nähtävillä olo
Hakemuksen vireilläoloa koskeva kuulutus ja hakemusasiakirjat pidetään nähtävillä 20.1. –
19.2.2026 Inkoon kunnan verkkosivuilla
osoitteessa https://paatokset.inga.fi/ktwebscr/kuullist_tweb.htm sekä Inkoon kunnan kirjastossa,
osoite Rantatie 2, 10210 Inkoo.
Muistutusten ja mielipiteiden esittäminen
Niille, joiden oikeutta tai etua hakemus saattaa koskea (asianosainen), varataan tilaisuus tehdä
muistutuksia lupahakemuksesta. Muilla kuin asianosaisilla on mahdollisuus ilmaista mielipiteensä
asiasta. Kirjelmässä pitää mainita muistuttajan nimi, osoite, kiinteistön nimi, RN:o ja kylä.
Lupahakemuksia koskevat muistutukset tai mielipiteet tulee toimittaa kirjallisina
viimeistään 19.2.2026 Inkoon kunnan rakennus- ja ympäristölautakunnalle, osoite Rantatie 2,
10210 Inkoo. Kirjelmä voidaan toimittaa myös sähköisesti osoitteeseen ymparisto@inkoo.fi. Asia
voidaan ratkaista, vaikka muistutuksia ei määräajassa jätetä.
Lisätietoja
Lisätietoja antaa ympäristöpäällikkö Julia Scheinin, puh. 050 471 5525,
sähköposti julia.scheinin@inkoo.fi
Inkoon rakennus- ja ympäristölautakunta
